Yöveden Waeltajat ry

Yöveden Waeltajat ry on ristiinalainen sekalippukunta. Lippukunta on perustettu vuonna 1984, joten vuonna 2024 juhlimme 40-vuotista taivaltamme. Toimimme pääasiassa Ristiinan alueella, mutta teemme yhteistyötä lähialueen lippukuntien kanssa. Kuulumme Järvi-Suomen partiopiiriin ja sitä kautta Suomen partiolaiset (SP) ry:hyn.
Keräämme toiminnassa mukana olevilta lapsilta ja nuorilta SPn jäsenmaksun yhteydessä 10 euron vuosittaisen jäsenmaksun.
Toimintaa ohjaa lippukunnan hallitus, jonka puheenjohtajana toimii lippukunnanjohtaja.
Taustayhteisönämme toimii Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta, jonka kautta saamme myös kokoontumistilamme.
Kestävästi partiossa
Olemme saaneet Suomen partiolaisilta Kestävästi partiossa -tunnuksen osoituksena kestävästä toiminnasta. Voit lukea lisää tunnuksen perusteista täältä.
Varainhankinta
Pääasiallinen varainhankintakeinomme on adventtikalenterikampanja. Myymme Suomen partiolaisten perinteisiä adventtikalentereita 15.10.-5.12. välisenä aikana. Kalentereita voi ostaa kololta ryhmien kokoontumisaikoina, Ristiinan kaupoilta erikseen ilmoitettuina aikoina sekä suoraan yksittäisiltä partiolaisilta. Voit tilata myyjän kotiovellesi ottamalla yhteyttä kampanjapäällikköön (yovedenwaeltajat@gmail.com). Maksutapoina toimivat käteinen, MobilePay ja sovittaessa myös pankkikortti.
Säännöt
Yöveden Waeltajien säännöt, hyväksytty Yöveden Waeltajien kokouksessa 12.9.2022
1§ Nimi, kotipaikka ja kieli
Yhdistyksen nimi on Yöveden Waeltajat. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä lippukunnaksi. Sen kotipaikka on Mikkeli ja kieli on suomi. Lippukunta toimii pääasiassa Ristiinan pitäjän alueella. Lippukunta on Mikkelin seudun partiolaiset ry:n ja Järvi-Suomen partiopiirin jäsen.
2§ Tarkoitus ja toiminnan laatu
Lippukunnan toiminnan tarkoitus on tukea lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset ominaispiirteensä huomioon ottaen. Lippukunta järjestää partiotoimintaa 7-22-vuotiaille lapsille ja nuorille partion kasvatustavoitteiden ja tarkoituksensa toteuttamiseksi. Partiotoimintaa ovat kokoukset, koulutukset, kurssit, leirit ja retket.
Lippukunnan toiminta perustuu Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n periaatteisiin ja peruskirjaan, jossa määritellään partion kasvatustavoitteet, partiomenetelmä ja ikäkausittain toteutettava partio-ohjelma. Lippukunta on kaikille avoin, puoluepoliittisesti sitoutumaton ja voittoa tavoittelematon.
3§ Jäsenet
Lippukunnan jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy sen säännöt ja tarkoituksen. Alle 15-vuotias hyväksytään jäseneksi vain huoltajan suostumuksella.
Lippukunnan varsinaisia eli A-jäseniä ovat kaikki 15 vuotta täyttäneet lippukunnan jäsenet. Lippukunnan muut jäsenet ovat B-jäseniä. Kaikki jäsenet hyväksyy lippukunnanjohtaja tai jäsenrekisterinhoitaja.
Lippukunnan kokouksissa kaikilla jäsenillä on puheoikeus mutta ainoastaan varsinaisilla jäsenillä on äänioikeus.
Jäsenellä on oikeus erota lippukunnasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti joko lippukunnan hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Eroamisen voi ilmoittaa myös yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Lippukunta voi erottaa jäsenen lippukunnasta yhdistyslain erottamisperustein ja hallituksen päätöksellä.
4§ Jäsenmaksut
Lippukunnan jäsen on velvollinen suorittamaan lippukunnan varsinaisen kokouksen vahvistaman jäsenmaksun, joka sisältää lippukunnan, sen partiopiirin, jonka jäsen yhdistys on ja Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n jäsenmaksun. Lippukunta voi myöntää jäsenelle jäsenmaksuvapautuksen yhdistyksen omasta jäsenmaksusta työttömyyden, sairauden tai muun vastaavan syyn perusteella.
5§ Hallinto
Lippukunnan hallituksen valitsee lippukunnan varsinainen kokous. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, jota kutsutaan lippukunnanjohtajaksi, lisäksi vähintään kaksi ja enintään viisi muuta jäsentä. Lippukunnanjohtaja ja muut hallituksen jäsenet valitaan yhdeksi vuodeksi kerrallaan.
Hallitus valitsee keskuudestaan pestijohtajan ja ohjelmajohtajan sekä varapuheenjohtajan, joka ottaa hoitaakseen pestijohtajan tai ohjelmajohtajan tehtävät, sekä keskuudestaan tai ulkopuolisista sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat virkailijat. Hallitus on päätösvaltainen, mikäli vähintään puolet sen jäsenistä on läsnä puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna.
6§ Taustayhteistö ja vanhempainneuvosto
Lippukunnan taustayhteistönä on Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta. Taustayhteisö, joka ei ole lippukunnan elin, tukee lippukunnan toimintaa yhteistoiminnassa sen kanssa ja lippukunta puolestaan pyrkii toiminnassaan noudattamaan taustayhteisön periaatteita näiden sääntöjen 2§ puitteissa.Taustayhteisön kanssa solmitaan yhteistyösopimus.
Lippukunnan vanhempainneuvosto muodostuu jäsenten vanhemmista ja muista nuorisotyöstä kiinnostuneista henkilöistä ja sen tarkoituksena on pyrkiä tukemaan lippukuntaa yhteistoiminnassa sen kanssa. Vanhempainneuvosto ei ole lippukunnan elin.
7§ Lippukunnanjohtajan tehtävät
Lippukunnanjohtajan tehtävänä on yhdessä lippukunnan hallituksen kanssa
- Johtaa lippukunnan toimintaa lippukunnan hallituksen ja kokousten päätösten sekä sääntöjen ja partiotoiminnasta annettujen yleisten määräysten ja ohjeiden mukaisesti
- Kutsua hallitus koolle ja johtaa asioiden käsittelyä sen kokouksissa
- Pitää yhteyttä lippukunnan jäsenten vanhempiin
8§ Hallituksen tehtävät
Hallituksen tehtävänä on
- Vastata yhdistyksen taloudesta ja omaisuudesta
- Edustaa lippukuntaa
- Suunnitella, johtaa ja valvoa lippukunnan toimintaa lippukunnan kokousten, sääntöjen ja lain antamien ohjeiden mukaisesti sekä vastata lippukunnan talouden ja omaisuuden hoidosta
- Huolehtia lippukunnan kokousten koollekutsumisesta sekä valmistella niissä käsiteltävät asiat
9§ Nimen merkitseminen
Lippukunnan nimen merkitsee lippukunnanjohtaja yksin tai varapuheenjohtaja yhdessä toisen hallituksen jäsenen kanssa.
10§ Toiminta- ja tilikausi
Lippukunnan toiminta- ja tilikautena on kalenterivuosi.
11§ Talous
Tilit on jätettävä tilintarkastajille helmikuun loppuun mennessä. Tilintarkastajien on annettava lausuntonsa hallitukselle 15. päivään maaliskuuta mennessä.
12§ Lippukunnan varsinainen kokous
Yhdistyksen kokouksen kutsu on lähetettävä lippukunnan jäsenille viimeistään neljäätoista (14) vuorokautta ennen yhdistyksen kokousta joko sähköpostitse, postitetuilla kirjeillä, ilmoitustaulutiedotteella tai lehti-ilmoituksella. Kokouskutsussa on mainittava kokouksessa esille tulevat asiat ja mahdollisuus etäosallistumiseen.
Lippukunnan huhtikuun loppuun mennessä pidettävän varsinaisen kokouksen tehtävänä on:
- Päättää lippukunnan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä niiden ja tilintarkastajien lausunnon perusteella tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle
- Vahvistaa toimintasuunnitelma ja talousarvio kuluvalle toimintakaudelle
- Toimittaa lippukunnanjohtajan vaali
- Vahvistaa hallituksen jäsenten lukumäärä
- Toimittaa hallituksen muiden jäsenten vaali
- Vahvistaa kuluvan toimintakauden jäsenmaksut
- Valita yksi tilintarkastaja ja hänen varamiehensä tarkastamaan lippukunnan kuluvan toimintakauden tilejä ja hallintoa
- Valita lippukunnan edustajat piirin seuraaviin kokouksiin
- Käsitellä mahdolliset muut asiat
Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Puheenjohtajan ääni ratkaisee äänten mennessä tasan.
13§ Ylimääräiset kokoukset
Lippukunnan ylimääräinen kokous on kutsuttava koolle mikäli vähintään yksi kymmenesosa (1/10) lippukunnan jäsenistä sitä hallitukselta pyytää kirjallisesti ilmoittamaansa asiaa varten tai mikäli hallitus pitää sitä aiheellisena.
14§ Ohjesäännöt
Lippukunnanjohtajan, hallituksen ja lippukunnan virkailijoiden tehtävien ja toiminnan tarkempaa sääntelyä varten voi lippukunnan kokous tarvittaessa vahvistaa ohjesääntöjä.
15§ Sääntöjen muuttaminen
Näitä sääntöjä voidaan muuttaa lippukunnan kokouksessa, jos muutoksesta on kokouskutsussa mainittu ja jos muutosta kannattaaa vähintään ¾ annetuista äänistä.
Päätös lippukunnan purkamisesta voidaan tehdä lippukunnan kokouksessa, kun purkamisesta on mainittu kokouskutsussa ja vähintään ¾ annetuista äänistä kannattaa päätöstä. Lippukunnan purkautuessa luovutetaan sen varata lippukunnan päämäärien mukaiseen toimintaan kokouksen päätöksen mukaisesti.
16§ Lippukunnan purkaminen